Matkakertomus: Laivalla kuumalle aavikolle

Vaikka suurin osa maailman risteilyaluksista kiertää varsin vakiintuneita reittejä, niillä saattaa silloin tällöin päästä aidolle, pitkälle merimatkalle. Oli aika, jolloin uudelleensijoitettavat alukset saatettiin lähettää matkaan tyhjinä, mutta nykyään siirtoajot ovat loppuunmyytyjä, haluttuja risteilyjä.

Royal Caribbean -varustamon Turussa vuonna 2000 valmistunut Explorer of the Seas seilasi vuosia Tyynenmeren lounaisosissa viihdyttäen lähinnä australialaisia ja uusiseelantilaisia matkustajia. Muutaman kerran alus matkasi jopa Tyynenmeren yli, ja nuo matkat kestivät reilut kolme viikkoa suuntaansa. Keväällä 2019 Explorerin oli kuitenkin aika palata Eurooppaan ja luovuttaa paikkansa Australian vesillä uudemmalle laivalle. Maaliskuussa se irroitti viimeisen kerran köydet Sydneyssä ja lähti pitkälle matkalle kohti Southamptonia.

Tätä siirtoajoa markkinoitiin komeasti nimellä Grand Ocean Voyage, ja sitä se kieltämättä olikin. Matka oli jaettu neljään osaan suurimpien välipysädysten mukaan. Ensimmäinen etappi oli Singapore, josta matka jatkui Dubaihin. Dubaissa alus vietti pari yötä satamassa, ja jatkoi sen jälkeen kohti Barcelonaa. Neljäs ja viimeinen osuus oli matka Barcelonasta Southamptonin. Koko reittiin kului kaksi kuukautta.

Lähdön tunnelmaa

Huhtikuun lopussa 2019 Explorerin kirkkaat valot dominoivat Dubain sataman öistä horisonttia. Kyytiin nousi tuhatkunta uutta matkustajaa, itseni mukaanlukien. Hiukan jännitin, miltä 19 vuotta vanha laiva mahtaisi näyttää, mutta yllätys oli kaikin tavoin iloinen. Laiva oli ikäänsä nähden käsittämättömän hyvässä kunnossa. Se oli pidetty siistinä, ja jopa kaikki tekniikka tuntui edelleen toimivan. Laivan pitkälti alkuperäinen sisustus ja sen mukanaan tuoma ajan patina oli virkistävää vaihtelua.

Laivan sisustus oli ajattoman kaunis, ja siinä oli jopa ripaus yleellisyyttä. Kuva: Mikko Laakso
Laivan kävelykatu oli viihtyisä, ilman taukoamatta välkkyviä neonvaloja. Kuva: Mikko Laakso

Lähtö Dubaista ei ollut mitenkään erikoinen. Laiva suuntasi merelle ilman sen suurempaa huomiota, ja pian tajusin, että suurimmalle osalle matkustajista tämä olikin ollut vain tavallinen satamapysähdys: 2 500 matkustajaa oli astunut laivaan jo Sydneyssä. Heistä 1 500 oli Australiasta ja 1 000 Uudesta Seelannista, mikä mielenkiintoisella tavalla muutti koko matkan tunnelman. Tällä merimatkalla yhdysvaltalaiset matkustajat olivatkin vain pieni, lähes huomaamaton vähemmistö.

Salaperäinen tiedote

Kun tulin laivaan, hyttiin oli jaettu tiedote, jollaista en ihan ollut osannut odottaa. Siinä selitettiin, että koska reitti kulkee Adeninlahdella, matkalla turvaudutaan muutamaan tavanomaisesta poikkeavaan järjestelyyn. Niitä harjoiteltaisiin heti ensimmäisenä meripäivänä.

Adeninlahti on yksi maailman vaarallisimmista merialueista. Merirosvot ovat usein hyökänneet siellä kulkeviin kauppalaivoihin. Risteilyalukset ovat toistaiseksi säästyneet, mutta mahdollisen hyökkäyksen torjumiseksi Explorer kulkisi alueen läpi täyttä 24 solmun nopeutta, pysähtymättä. Jos mikä tahansa vene tai kalastusalus yrittäisi lähestyä sitä, tehtäisiin rajuja väistöliikkeitä. Tällaisesta tilanteesta varoitettaisiin kuuluttamalla koodisana Operation Safe Haven, ja silloin kaikkien matkustajien pitäisi siirtyä sisätiloihin. Parvekehyteistä pitäisi tulla käytäville siltä varalta, että hyökkääjät alkaisivat tulittaa alusta.

Saimme myös tietää, että Adeninlahdella laivassa vallitsisi ulkonaliikkumiskielto. Kaikki ulkokannet suljettaisiin yöksi, ja laiva kulkisi täysin pimennettynä. Edes hyttien ikkunoista ei saisi näkyä valoa. Strategia oli ymmärrettävä, koska pimeänä kulkevaa laivaa on ilman tutkaa hankala havaita, ja jemeniläisten kalastajien veneistä tutkia tuskin löytyy.

Operation Safe Haven -harjoitus alkoi vuorokausi lähdön jälkeen. Matkustajat häädettiin sisätiloihin, ja jopa sviittien matkustajat joutuivat seisomaan käytäville. Luonnollisesti jotkut matkustajat päättivät tässä kohtaa alkaa kiukutella sitä, että hyttien evakuointi ei koskenut halvempiin sisähytteihin majoittuneita.

Adeninlahti

Kolmantena iltana Adeninlahden poikkeusjärjestelyt astuivat voimaan. Auringon laskiessa ulkokannet tyhjennettiin, ja miehistö peitti jopa kaikki oviaukot, joista kansille olisi voinut näkyä valoa. Tähystäjät asettuivat asemiinsa tarkkailemaan pimeää merta. Parvekkeiden valot kytkettiin pois käytöstä, ja hyttisiivoojat pitivät huolen siitä, että pimennysverhot pysyivät suljettuina.

Adeninlahdella ulkokansille johtavat lasiovetkin peitettiin. Kuva: Mikko Laakso

Uima-allaskansi oli ainut, jonka yhteen nurkkaan edelleen pääsi. Siellä oli tupakointipaikka, mutta sen tunnelma oli miltei aavemainen, koska savukkeiden hehkua ja tähtitaivasta lukuunottamatta kansi oli täysin pimeä. Sisällä laivassa, ikkunoiden ulottumattomissa, elämä jatkui niin kuin ennenkin, eikä Adeninlahtea kukaan tainnut edes muistaa. Kysyin eräältä tarjoilijalta, mitä hän oikeasti tekisi, jos merirosvot hyökkäisivät laivaan. Hän mietti hetken, ja sanoi hymyilevänsä, koska ei muuta osaisi. Sitten hän naurahti, että voisi jopa tarjota hyökkääjille drinkit. Tarkemmin ajatellen merirosvojen juottaminen umpihuppeliin voisi puolustuskeinona jopa toimia.

Poikkeusjärjestelyt olivat voimassa neljänä yönä. En tiedä, olisiko asiasta pitänyt olla iloinen vai pettynyt, mutta mitään ei tapahtunut. Kun olimme ohittaneet vaarallisimmat alueet, kapteeni kertoi, ettei kukaan ollut edes yrittänyt lähestyä laivaa. Explorerin tutkissa ei ollut näkynyt yhtään venettä tai kalastusalusta koko aikana. Oli silti hienoa, että varustamo otti turvallisuuden vakavasti, ja että mahdollisiin ongelmiin oltiin varauduttu etukäteen.

Utuinen kohtaaminen

Dubaista Explorer matkasi yhdeksän vuorokautta pysähtymättä kohti Ateenaa. Adeninlahden jälkeen kurssi kääntyi pohjoiseen Punaisellemerelle. Siellä aurinko porotti korkealta taivaalta, ja merestä haihtuva kosteus teki oleskelusta ulkokansilla miltei mahdotonta. Laivan ilmastointi sen sijaan toimi moitteettomasti, eikä lämpötila tai ilmankosteus missään vaiheessa noussut epämukavalle tasolle.

Explorerilla oli paljon mukavia oleskelutiloja, joista näki hienosti ulos. Kuva: Mikko Laakso

Matkan seuraava mainitsemisen arvoinen tapahtuma oli varustamon uusimman laivan näkeminen merellä. Spectrum of the Seas oli pari viikkoa aiemmin luovutettu telakalta Saksasta, ja se oli matkalla Hong Kongiin. Kapteenit olivat sopineet kohtaavansa Punaisellamerellä, ja kohtaaminen tapahtui aikaisin eräänä aamuna. Laivat ajoivat sivuun vilkkaalta väylältä auringon ensimmäisten säteiden valaistessa peilityyntä merta. Sitten ne kohtasivat muutaman sadan metrin etäisyydellä ja vaihtoivat asiaankuuluvat tervehdykset sumutorvilla. Kohtaaminen oli ohi muutamassa minuutissa, ja sen jälkeen upouusi Spectrum katosi usvan keskelle jättäen vain kuohuvan vanan jälkeensä.

Punaisellamerellä vastaan tuli vain pari viikkoa vanha Spectrum of the Seas. Kuva: Mikko Laakso

Suezin kanava

Tämän merimatkan ehdoton kohokohta oli tietysti Suezin kanava. Laivalla oli järjestetty muutama kanavan historiasta ja rakentamisesta kertova luento, ja niiden lisäksi kapteeni oli jakanut tietoa kanavassa ajamisesta ja kanavan käyttöön liittyvistä järjestelyistä. Koska kanava on verrattain kapea, vastakkaisiin suuntiin kulkevat laivat pystyvät kohtaamaan vain muutamassa kohdassa. Siksi laivat päästetään kanavaan saattueina, yksi saattue pohjoisesta etelään ja kaksi saattuetta etelästä pohjoiseen vuorokaudessa.

Explorer liittyi aamuneljältä saattueseen, jossa etelästä pohjoiseen matkasi yhteensä 27 laivaa. Se kulki ensimmäisenä, ja sen perässä tuli kokoluokaltaan valtava konttialus. Laivojen välissä päivysti kolme pientä hinaajaa, jotka olivat valmiina auttamaan, jos kanavan laidat alkaisivat tulla liian lähelle. Koska kanavassa ei ole sulkuja, laivojen ei tarvitse pysähtyä kuin korkeintaan odottamaan vastaantulevaa liikennettä. Matka kanavan läpi vei viitisentoista tuntia, eikä ainakaan Explorer hinaajien apua tarvinnut.

Uskolliset hinaajat sekä saattueessa seuraavana matkannut konttialus. Kuva: Mikko Laakso

Suezin kanava kuuluu nykyään Egyptille, ja Egyptin valtio on sitoutunut pitämään sen auki kaikkien maiden aluksille, sotilasalukset mukaanlukien. Liikenteen turvaamiseksi kanavan varrella on varuskunta tai muu armeijan tukikohta muutaman kilometrin välein. Rantapenkoilla oli käyttövalmiita ponttooneja, joiden avulla kanavan yli voidaan hetkessä rakentaa tilapäisiä siltoja. Sotilaita tai toimintaa varuskunnissa ei näkynyt, mutta raskasta kalustoa oli näytillä sitäkin runsaammin.

Yksi niistä monista kohdista, joista kanavan yli voidaan hetkessä rakentaa pontoonisilta. Kuva: Mikko Laakso

Keskellä aavikkoa on kohta, jossa kanava jakautuu kahdeksi rinnakkaiseksi väyläksi. Näin eri suuntiin kulkevat laivat pystyvät kohtaamaan, ja näky oli kieltämättä huvittava, kun korkeiden hiekkadyynien takana vastaan näytti tulevan kasa merikontteja tai pelkkä valkoinen komentosilta. Matkaa taitettiin varsin verkkaisesti, ja siksi vastaantulijoitakin ehti ihmetellä kaikessa rauhassa.

Silta

Suezin kanavan näyttävintä antia on korkean maantiesillan alitus. Silta tunnetaan niemellä Suez Canal Bridge, mutta viralliselta nimeltään se on ”Egyptin ja Japanin välisen ystävyyden silta”. Lienee helppoa päätellä, kumpi osapuoli on tuossa ystävyydessä ollut maksajan roolissa.

Sillan arvioitu alitushetki oli kerrottu hyvissä ajoin etukäteen, ja auringon paahteesta huolimatta laivan kannet alkoivat sillan lähestyessä täyttyä. Silta näytti keskellä aavikkoa huikean korkealta. Todellisuudessa se on saman korkuinen kuin Verrazanon silta New Yorkissa ja vain viisi metriä korkeampi kuin Ison-Beltin silta Tanskassa, koska nuo kaikki sillat on mitoitettu niin, että suuret matkustajalaivatkin mahtuvat kulkemaan niiden alta.

Keskelle aavikkoa rakennettu Suezin kanavasilta on juuri alitettu. Kuva: Mikko Laakso

Montaa metriä ei tosin savupiipun ja sillan väliin jäänyt, kun Explorer lipui sillan ali. Mahtoivat sillalla juuri silloin kulkeneet autot joutua melkoiseen pakokaasupilveen! Olisi myös mielenkiintoista tietää, kuinka pahasti laivan sumutorvi säikäytti autoilijat, koska luonnollisesti tällaiseen hetkeen kuuluu myös sumutorven ylenpalttinen soittaminen.

Suezin kanavassa kulkeminen oli mielenkiintoinen mutta myös jotenkin outo kokemus. Yleensähän laivan kannelta näkyy loputtomasti merta, mutta nyt sieltä näkyi silmänkantamattomiin hiekkaa. Koska kanavassa ei ole viilentävää merituulta, keskipäivän aurinko saa aluksen kannet tuntumaan miltei paistinpannulta. Onneksi Explorerissa oli paljon ilmastoituja oleskelutiloja, joiden suurista ikkunoista ohi lipuvaa maisemaa oli mukavaa katsella.

Välimeri

Aavikon paahde loppui kuin seinään, kun kanavan pohjoispään satamakaupunki Port Said tuli näkyviin. Turkoosinsinisen Arabianmeren jälkeen Välimeri näytti synkän uhkaavalta. Edessä oli vielä yksi meripäivä, ja sen jälkeen Explorer saapuisi Pireuksen satamaan Kreikassa. Koska matkaa oli tehty jo reilu viikko pysähtymättä, tuore ruoka alkoi käydä vähiin. Maito oli lopussa, eikä noutopöydän salaattivalikoimallekaan enää montaa metriä pöytätilaa tarvittu. Matkustajia kuitenkin lohdutti tieto siitä, että Pireuksessa oli ruokatäydennys odottamassa.

Ateenasta reitti jatkui Maltalle, joka oli tämän osuuden toinen ja samalla viimeinen pysähdys. Barcelonassa niiden, jotka halusivat vain kokea Suezin kanavan – tai joiden matkabudjetti riitti vain kahteen viikkoon laivaelämää – oli aika poistua laivasta.

Explorer of the Seas

Explorer oli valmistuessaan maailman suurin matkustaja-alus. Se oli toinen laiva maailmassa, jossa oli kolmen kannen korkuinen teatteri, vuorikiipeilyseinä ja pieni jäähalli. Nykyään tämä 311 metriä pitkä kaunotar ei pääse edes lähelle suurten risteilyalusten kärkisijaa, mutta ehkä se on vain hyvä. Laiva oli kodikas, ja siellä vallitsi lämmin tunnelma. Henkilökunta oli ystävällistä ja ruoka hyvää. Sillä olisi mukavaa matkustaa toisenkin kerran.

Kun Explorer of the Seas valmistui, oli savupiipun taakse rakennettu kiipeilyseinä jotain uutta ja ihmeellistä. Kuva: Mikko Laakso
Explorer ei ole enää läheskään maailman suurin laiva, mutta juuri sopiva pitkälle merimatkalle. Kuva: Mikko Laakso

Olin jo palannut Suomeen, kun Explorer jatkoi ”suurta valtamerimatkaa” Barcelonasta Southamptoniin. Reilu viikko myöhemmin se saapui perille, ja silloin kieltämättä harmitti, etten ollut jatkanut matkaa loppuun asti. Toisaalta tuskin se olisi ollut edes mahdollista, koska varmaan hytti 9533 oli jo varattu jollekin toiselle – kuten silloin ennen, kun valtameriä ristiin rastiin matkanneet laivat vielä kuljettivat matkustajia satamasta satamaan ja mantereelta toiselle.

2 thoughts on “Matkakertomus: Laivalla kuumalle aavikolle

  1. Muistaakseni 2.300 euroa taisi olla tuo merimatka, siihen lennot päälle. Oli ehdottomasti hintansa arvoinen kokemus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.