Lokikirja: maaliskuu 2018

Merenkulun tärkeimpiä tapahtumia niin kotivesiltä kuin maailman meriltä maaliskuulta 2018. Koonneet Kalle Id ja Olli Tuominen.

Viking Cruises ja Fincantieri aiesopimukseen kuudesta uudisrakenteesta. Viking Cruises ja Fincantieri ovat tehneet alustavan sopimuksen kuuden risteilijän rakentamisesta.Tilauksen toteutuessa alukset valmistuvat vuosina 2024-2027. Fincantieri ja Viking Cruises ovat jo aiemmin sopineet kymmenen aluksen rakentamisesta, joista neljä on luovutettu ja loput valmistuvat vuoteen 2023 mennessä. OT

Ponant tilasi kaksi uudisrakennetta lisää. Ponant tilaa kaksi expedition-risteilijää lisää jo tilauksessa olevan neljän lisäksi. Alukset saavat nimikseen Le Bellot and Le Surville, ja ne valmistuvat vuonna 2020. Aiemmin tilatuista aluksista kaksi valmlstuu tänä vuonna ja toiset kaksi vuonna 2019. OT

Havainnekuva Dream Cruisesin ensimmäisestä Global-luokan risteilijästä. Kuva: MV Werften

CMV osti Pacific Edenin. Käytetyillä aluksilla operoiva Cruise & Maritime Voyages laajentaa laivastoaan ostamalla Pacific Edenin P&O Cruises Australialle. Holland America Linelle vuonna 1993 valmistunut alus saa nimekseen Vasco da Gama. Eurooppalaisen kesäkauden alus liikennöi CMV:n saksalaisbrändi Transocean Kreuzfahrtenin liikenteessä ja eteläisen pallonpuoliskon talvikauden CMV-brändillä Australian Fremantlesta ja Adelaidesta käsin. OT

MV Werften aloitti ensimmäisen Global-luokan risteilijän rakentamisen – tuleekin Dream Cruisesin laivastoon. Ensimmäisen Genting Hong Kongin tilaaman Global-luokan jättiristeilijän rakentaminen alkoi maaliskuun alussa. Samassa yhteydessä paljastettiin, että alukset tulevatkin Dream Cruisesin laivastoon Star Cruisesin sijaan, kuten aiemmin oli kerrottu. Havainnekuvien perusteella alus muistuttaa varsin paljon Oasis-luokan risteilijöitä, ja laivalla näyttäisi olevan myös Oasis-risteilijöitä tunnettu keskuspuisto. Alusten pituus on 342 metriä ja matkustajakapasiteetti on noin 5 000. Ensimmäinen Global-luokan risteilijä valmistuu vuonna 2020. OT

Baltic Princess palasi liikenteeseen ja joutui heti uudestaan telakalle. Baltic Princess palasi liikenteeseen pitkäksi venyneen telakoinnin jälkeen 8.3., mutta alus jouduttiin heti 11.3. vetämään pois liikenteestä potkuriakselissa ilmenneen vian vuoksi. Alus telakoitiin lyhyesti Turun Korjaustelakalla Naantalissa, ja alus pääsi palaamaan liikenteeseen sunnuntaina 18.3.  Esittelemme alukselle tehtyjä uudistuksia 20.4. ilmestyvässä lehdessä. OT

Finnclipper purjehtii Finnlinesin laivastosta Baleàrialle. Kuva: Kalle Id

Finnclipper rahdataan Baleàrialle. Espanjalainen lauttaoperaattori Baleria kertoi 20.3. solmineensa sopimuksen Finnclipperin rahtaamisesta kun laiva jää tarpeettomaksi Finnlinesin laivastossa Finnswanin korvatessa sen myöhemmin tänä keväänä Naantali-Kapellskär -linjalle. KI

SkySea Cruisesin taru päättyi – nykyinen Mein Schiff 2 jää sittenkin TUI Cruisesin laivastoon. Royal Caribbean ja kiinalainen Ctrip-matkatoimisto ajavat alas SkySea Cruisesin tämän vuoden loppuun mennessä. SkySean käytössä ollut entinen Celebrity Century siirtyy TUI:n omistaman Marella Cruisesin (ex. Thomson Cruises) laivastoon nimellä Marella Explorer 2, ja tulee samalla olemaan Marella Cruisesin ensimmäinen vain aikuisille suunnattu alus. Edellämainitun johdosta Mein Schiff 2 jää TUI Cruisesin laivastoon. Alun perin Mein Schiff 2:n oli määrä siirtyä Marella Cruisesille uuden Mein Schiff 2:n valmistuttua Turusta keväällä 2019. OT

Tallinkin ”strateginen prosessi” päättyi, toimitusjohtaja vaihtui. Tallinkin tiedotteen mukaan prosessin aikana saatiin ajatuksia yhtiön kehittämisestä, mutta ainakin toistaiseksi omistajapohja säilyy samana. Yhtiö myös tiedotti vaihtavansa toimitusjohtajaa. Nykyinen toimitusjohtaja Janek Stalmeister jatkaa yhtiön johtoryhmän jäsenenä ja uutena toimitusjohtajana aloittaa Paavo Nõgene, joka toimii tällä hetkellä Viron kulttuuriministeriön  pääsihteerinä. Toimitusjohtajana hän aloittaa 1.5. ja toimikauden kesto on kolme vuotta. OT

Symphony of the Seas valmistui. Maailman suurimman risteilijän titteliä kantava Symphony of the Seas luovutettiin SXT Francen telakalta Royal Caribbean Internationalille 23.3.

Scandlinesin enemmistöomistaja vaihtui. Pääomasijoitusyhtiö 3i Group ja sen hallinnoimat rahastot myyvät enemmistöosuuden Scandlinesista First State Investmentsille ja Hermes Investment Managementille 1,7 miljardilla eurolla. Osana kauppaa 3i Group uudelleensijoittaa osan kauppahinnasta Scandlinesiin siten että yhtiö jää vähemmistöosakkaaksi 35 prosentin osuudella. Australialaisen Commonwealth Bankin First State nousee pääomistajaksi 50,1 prosentin osuudella ja Hernesin osuudeksi tulee 14,9 prosenttia. Kaupalla ei ole vaikutusta Scandlinesin liikenteeseen. OT 23.3.

Havainnekuva Havila Kystrutenin uudisrakenteista. Kuva: Havila

Norjan rannikkoliikenne jaetaan kahden operaattorin kesken 2021. Hurtigruten ja uusi tulokas Havila Kystruten selvisivät kilpailutuksen voittajiksi. Kerroimme aiheesta tarkemmin tuoreeltaan erillisessä uutisessa. KI

Grimaldi ja Fincantieri vahvistivat sopimuksen Cruise Roman ja Cruise Barcelonan pidentämisestä. Sopimuksen mukaan alukset pidennetään Palermon telakalla kesällä 2019. Pidennyksen jälkeen alukset ovat 254 metriä pitkiä ja bruttotonneiltaan 63,000. Alusten lastikapasiteetti tulee olemaan 3 700 kaistametriä rahdille ja 3 000 neliötä henkilöautoille. Matkustajakapasiteetti kasvaa 3 500 matkustajaan. Sopimuksen arvo on noin 60 miljoonaa euroa. OT

Hypatia de Alejandrian vesillelasku. Kuva: Visentini

Baleàrian ensimmäinen LNG-uudisrakenne vesille. Ensimmäinen espanjalaisvarustamo Baleàrian Visentinin telakalta tilaamista LNG-käyttöisistä uudisrakenteista laskettiin vesille Italiassa 30.3. Nimen Hypatia de Alejandria saava alus valmistuu ensi helmikuussa ja sen kapasiteettina tulee olemaan 810 matkustajaa, 150 autoa ja 2 100 kaistametriä rahdille. Laivan nimi edustaa Baleàrian uutta nimeämiskäytäntöä, jossa varustamon laivat saavat nimensä tiedenaisten mukaan. Vuosina 355-415 elänyttä Hypatia Aleksandrialaista pidetään ensimmäisenä naismatemaatikkona. Myöhemmin valmistuva sisaralus saa puolestaan nimen Marie Curie nobel-palkitus kemistin Marie Skłodowska-Curien mukaan. KI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.