Lokikirja: Tammikuu 2019

Merenkulun tärkeimpiä tapahtumia niin kotivesiltä kuin maailman meriltä tammikuulta 2019. Koonneet Kalle Id ja Olli Tuominen.

Suomenlinnan Liikenteen Suomenlinna II -lautta. Kuva: Olli Tuominen

Suomenlinnan lauttaliikenne teki uuden matkustajaennätyksen. Vuonna 2018 lautalla matkusti 2,18 miljoonaa matkustajaa, Edellinen matkustajaennätys oli vuodelta 2016. Suomenlinnan Liikenne Oy:n mukaan matkustajamäärien kasvu on sijoittunut tasaisesti ympäri vuoden, minkä vuoksi nykyinen aluskapasiteetti on riittänyt vastaamaan kasvaneeseen kysyntään. OT 3.1.

Risteilyjäänmurtaja Le Commandant Charcot’n köli laskettiin. Ranskalaisen Ponantin tilaaman jäätä murtavan risteilyaluksen Le Commandant Charcot’n köli laskettiin tammikuun alussa Vardin Tulcean telakalla Romaniassa. Alus lasketaan vesille 2020 ja se luovutetaan 2021. OT 7.1.

Viking XPRS:lle lisää vuoroja huhtikuussa. Viking XPRS liikennöi 5.4. alkaen perjantaisin ja sunnuntaisin kolme edestakaista vuoroa aiemman kahden sijaan. Viking Linen mukaan erityisesti reittimatkustamisen suosio on kasvanut ja erityisesti kysyntä painottuu perjantaille ja sunnuntaille. Kesäkaudella Helsinki-Tallinna -linjalle lisäkapasiteettia tuovat tuttuun tapaan Gabriella ja Mariella. OT 8.1.

Epäilykset Seaborne Freightiä kohtaan kasvavat – Ostendin satama ei valmis. Englannin kanaalin Ramsgate-Oostend -reitin avaamista suunnitteleva Seaborne Freight on saanut lisää epäilyjä osakseen. Oostenden satama on ilmoittanut ettei sillä ole valmiutta vastaanottaa Seabornen aluksia vielä maaliskuun lopulla, jolloin Iso-Britannia eroaa EU:sta. Jo aiemmin Ramsgaten sataman edustajat ovat ilmoittaneet ettei satama ole valmis liikenteenaloitukseen maaliskuun lopussa. Tilannetta ei helpota yhtään se, ettei vastaperustetulla Seaborne Freightillä ole edelleenkään esitellä liikenteeseen tulevaa alusta. Kuten joulukuun Lokikirjassa kerroimme, Iso-Britannia on tehnyt kolmen varustamon kanssa sopimukset lisäliikenteestä siltä varalta, että maa eroaa EU:sta ilman sopimusta. OT 8.1.

Havainnekuva Alfons Håkansin uudesta Pallas-hinaajasta. Kuva: Alfons Håkans

Alfons Håkans osti uuden hinaajan. Hinaajayhtiö Alfons Håkans osti jo joulukuussa Damenin telakalta rakenteilla olleen ADS (Azimuth Stern Drive) -hinaajan, joka tammikuussa tapahtuneen luovutuksen yhteydessä sai perinteisen nimen Pallas. Jääluokkaan 1A varusteltu hinaajan tulee operoimaan Suomenlahdella ja se saa Viron lipun mutta suomalaisen miehistön. KI 10.1.

Merenkurkun uusi lautta rakennetaan Raumalla. Kerroimme aiheesta tuoreeltaan omassa artikkelissaan. 11.1.

Color Carrier aloitti Oslo-Kiel -linjalla. Color Line kasvatti rahtikapasiteettiaan Oslo-Kiel -linjalla 11.1. alkaen, kun Finnlinesiltä ostettu Color Carrier (ex-Finncarrier) aloitti liikenteen.  Color Carrier liikennöi kolme edestakaista vuoroa viikossa Color Magicin ja Color Fantasyn päivittäisen liikenteen lisäksi. OT 11.1

Prima Shipping kasvatti laivastoaan. Prima Shipping ilmoitti tammikuussa aikarahdanneensa rahtialukset Longgloryn ja Patrian. Jo viime vuoden puolella varustamon laivastoon liittyi myös uusi Prima Viking, aiemmin Helmer Lundströmin Antonia. KI 15.1.

Bremen lähdössä Helsingistä syksyllä 2011. Kuva: Kalle Id

Jokivarustamo Scylla laajentaa merille – ostaa Hapag-Lloydin Bremenin. Sveitsiläisvarustamo Scylla AG aloittaa meriristeilyt vuonna 2021, kun se ostaa Hapag-Lloydilta Bremenin. Hapag-Lloyd keskittyy expedition-risteilyihin uusilla Hanseatic-luokan uudisrakennuksilla, joista kolmas valmistuu 2021. Scylla on tähän asti keskittynyt rakentamaan ja rahtaamaan jokiristeilijöitä muille operaattoreille, mutta viime keväänä se perusti oman jokiristeilybrändin, Viva Cruisesin. OT 15.1.

Helsingin telakan myynti on peruuntunut? Uutisoimme aiheesta tuoreeltaan omassa artikkelissaan. 16.1.

Stena Estrid. Kuva: Stena Roro

Stenan ensimmäisestä E-Flexeristä Stena Estrid. Stena Linen ensimmäinen E-Flexer -uudisrakennus laskettiin vesille 16.1. ja samalla alus sai nimekseen Stena Estrid. Valmistuttuaan alus sijoitetaan Irlanninmerelle Dublinin ja Holyheadin väliselle linjalle, jolla sen on määrä aloittaa alkuvuodesta 2020. Stenalla on tilauksessa kaksi sisaralusta Stena Estridille sekä kaksi suurempaa, 240-metristä sisáralusta, jotka valmistuvat vuonna 2022. OT  16.1.

Apollo sai hetken lisää elinaikaa. Quebecin provinssin omistama lauttayhtiö Société des Traversiers du Québec (STQ) on joutunut turvautumaan äärimmäisiin toimiin sen Saint Lawrence-joen ylittävällä Matane – Baie-Comeau – Godbout -reitillä liikennöivän F.A Gauthier -lautan jouduttua määrättömäksi ajaksi telakalle potkurijärjestelmän vian takia. Koska vuoralaivaa ei yhtiön mukaan markkinoilla ollut tarjoilla, osti STQ autolautta Apollon (ex. Viking Linen Apollo) Labrador Marinelta, jonka liikenteessä alus on kulkenut Quebeckin Blanc-Sablonin ja Newfouldlandin St. Barben välisessä liikenteessä. Apollo on parhaillaan Matanessa, jossa sitä valmistellaan liikenteenaloitusta varten. OT 16.1.

Finlandia kävi telakalla. Eckerö Linen Helsinki-Tallinna -linjan työjuhta Finlandia telakoitiin tammikuun alkupuolella Remontowan telakalla Puolassa. Telakoinnissa uudistettiin laivan 150 matkustajahyttiä sekä uudistettin kannen 8 ravintoloita. Satamakäyntien sujuvoittamiseksi rakennettiin toinen sisäänkäynti. Helsingissä satamaan vaadittavat muutostyöt valmistuvat maaliskuussa ja Tallinnassa kuluvan vuoden aikana. Normaalien teknisten huoltotöiden lisäksi Finlandia sai maasähkövalmiuden ja alukseen asennettiin painolastivesien puhdistusjärjestelmä. OT 17.1.

Helmer Lundström osti uuden Antonian vanhan tilalle. Kemiöläinen Helmer Lundström Ab osti uuden laivan lokakuussa Prima Shippingille myydyn Antonian tilalle. Uusi monitoimialus, joka sai myös nimekseen Antonia, kulki aiemmin nimellä Pietro Benedetti. Uusi Antonia on yli kaksi kertaa vanhan kokoinen (9 800 dwt vs. 4 800 dwt). Suomen lipun alle rekisteröity Antonia on rahdattu (myös aiemman Antonian tapaan) Meriauralle. KI 19.1.

Uusi Color Hybrid aloittaa liikenteen Sandefjordin ja Strömstadin välillä tänä vuonna. Kuva: Ulstein Group

Sandefjordin satama suljettuna uudistusten vuoksi. Strömstad-Sandefjord -linjalla liikennöivät Fjord Line ja Color Line keskeyttivät liikenteen linjalla noin kahdeksi viikoksi tammikuun puolivälissä sataman uudistustöiden takia. Uudistukset liittyvät sataman valmistamiseen Color Linen uutta sähkö/dieselhybridilautta Color Hybridiä varten. Varustamot käyttivät tilaisuuden reitillä liikennöivien alustensa telakointeihin. OT & KI 20.1.

Fjord Line menetti sopimuksensa toisesta laivasta Sandefjord-Strömstad -linjalla. Sandefjordin kunta ilmoitti 22.1. purkaneensa sopimuksen, jonka nojalla Fjord Linen piti saada neljä päivittäistä lähtöä nykyisen kahden sijaan Sandefjordin ja Strömstadin välisellä linjalla vuodesta 2020 alkaen. Sandefjordin kunta määrittelee liikenteen aikataulut ja kilpailuttaa lähtövuorot niin, että kolme alusta tekee linjalla yhteensä kuusi edestakaista matkaa vuorokaudessa. Viimeisimmässä kilpailutuksessa Fjord Line voitti yhden slotin lisää lupaamalla hankkia linjalle uuden aluksen nykyisen laivansa Oslofjordin rinnalle. Varustamo ei kuitenkaan ole kyennyt osoittamaan, mistä ja miten se hankkisi uuden laivan, minkä lisäksi varustamo ei ole maksanut vaadittuja takuita eikä allekirjoittanut sopimusta sataman kanssa vaaditussa ajassa. Sopimuksen purkauduttua lähtö siirtyy toiselle tarjouksen jättäjälle Color Linelle, joka tulee liikennöimään linjalla jo nykyisinkin kulkevalla Color Vikingillä. Näin tilanne tulee lähtöjen osalta pysymään muuttumattomana nykyiseen verrattuna; uusi Color Hydrid kuitenkin korvaa reitin tämänhetkisen nestorin Bohusin jo tänä vuonna. KI 22.1.

Rederi Ab Nathalie jälleen ostoksilla – osti Corinnen Primalta. Turkulaisen Rederi Ab Nathalien laivasto kasvoi 23.1. viiteen alukseen, kun se osti vuonna 1990 valmistuneen Corinne-laivan Prima Shippingiltä. Uuden nimen Jolie saanut 2 172 dwt:n alus jatkaa rahdattuna Prima Shippingin liikenteeseen. KI 23.1.

Meriaura kasvattaa jälleen laivastoaan. Meriaura kasvatti tammikuussaan laivastoaan peräti viiden laivan rahtaamisella. Uusista hankinnoista yksi on samaa kokoluokkaa Meriauran omien kansilastialusten Merin ja Auran kanssa oleva kansilastialus Enough Talk (Rauma Cata osti aluksen syksyllä), kaksi on noin 8,000 dwt:n monitoimialuksia (Antonia, kts. myös yllä) ja Antje) ja 3,900 dwt:n kuivalastialukset Travetal ja Alstertal. ”Näillä moneen eri kuljetustarpeeseen sopivilla aluksilla haemme tehokkuutta ja mahdollisuutta yhdistellä Itämeren ja Pohjanmeren alueen bulk- ja projektikuljetuksia. Vaikka panostamme nyt myös isompaan kokoluokkaan ja erikoiskuljetustonnistoon, emme missään nimessä ole unohtamassa pitkäaikaiselle sopimusasiakkaillemme tärkeää pienemmän kokoluokan tonnistoa.”, kertoo Meriauran toimitusjohtaja Beppe Rosin. KI 28.1.

Balearialle yhtiön ensimmäinen LNG-uudsrakennus. Espanjalaisvarustamo Baleària vastaanotti 29.1. ensimmäisen LNG-käyttöisen uudisrakenteensa Hypatia de Alejandrian. Käsitteimme uutta alusta sekä  Baleàrian kunnianhimoisia suunnitelmia LNG:n suhteen omassa artikkelissaan. OT 29.1.

FSG:n telakka kriisissä. FSG:n telakka Saksan Flensburgissa on pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa. Telakan omien työntekijöiden palkat oli turvattu tammikuun osalta, mutta alihankkijat eivät ole saaneet maksujaan, mikä on johtanut töiden keskeyttämiseen alihankkijoiden osalta – ja FSG on (Rauma Marine Constructionsin tapaan) telakka, joka luottaa ennenkaikkea alihankkijoihin. Telakan uusimpien talousvaikeuksien taustalla on Irish Ferriesille viime vuonna luovutetun W.B. Yeats -matkustaja-autolautan myöhästyminen puolella vuodella, mistä johtuen FSG joutui maksamaan isot sakot. Ilmeisesti FSG myös alkujaan otti W.B. Yeatsin sopimuksen tappiolla, jotta sai uuden referenssin matkustaja-autolautasta. W.B. Yeatsin myöhästymisestä sekä telakan talousvaikeuksista johtuen tulevista uudisrakenteista ainakin parhaillaan tekeillä oleva Brittany Ferriesin LNG-käyttöinen autolautta Honfleur tulee myös myöhästymään, mikä tulee tarkoittamaan lisää myöhästymissakkoja telakalle. Honfleurin lisäksi telakan tilauskirjassa on toinen matkustaja-autolautta Irish Ferriesille, kaksi matkustaja-autolauttaa australialaiselle TT-Line Tasmanialle, yksi roro-rahtilautta Moby Linesille ja kaksi roro-rahtilauttaa telakan omistaja Siemille. TT-Line Tarmania on Tasmanian osavaltion omistama ja siellä paikalliset poliitikot ovat väläytelleet tilauksen perumista telakan vaikeuksista johtuen. KI 28.1.

One thought on “Lokikirja: Tammikuu 2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.