Finbo Cargo liikenteeseen

Eckerö Linen uusi Vuosaaren ja Muugan välillä liikennöivä ropax-lautta aloitti liikennöinnin tänään tiistaina. Näin Eckerö Linella on ensimmäisen kerran sitten vuoden 2013 jälleen kaksi alusta liikenteessä Helsingin ja Tallinnan välisellä linjalla. Luomme tässä artikkelissa lyhyen katsauksen aluksen hankinnan vaiheisiin ja sen aiempaan historiaan.

Finbo Cargo saapumassa ensi kertaa Vuosaareen 21.6. Kuva: Jukka Koskimies

Uusi alus herättää intohimoja

Ensimmäiset tiedot Eckerö Linen suunnitelmista hankkia uusi alus tihkuivat julkisuuteen vappuna, kun P&O Ferriesin edustaja kertoi varustamon sopineen European Endeavour -lautan myynnistä Eckerö Linelle. Rederi Ab Eckerön toimitusjohtaja Björn Blomqvist tosin kiirehti välittömästi kiistämään kaupan, vaikka kertoi Ålands Sjöfartin haastattelussa varustamon olevan kiinnostunut aluksesta. Muutamaa päivää myöhemmin, 6.5., Rederi Ab Eckerö kuitenkin vahvisti kaupan ja kertoi laivan tulevan Helsingin Vuosaaren ja Tallinnan A-terminaalin väliseen liikenteeseen. Toukokuun puolivälissä aluksen kerrottiin saavan uudeksi nimekseen Finbo Cargo, Eckerön kunnassa sijaitsevan Finbon saaren mukaan.

European Endeavour P&O Ferriesin väreissä vuonna 2006. Kuva: Scott Mackey

Uuden laivan käyttämästä satamasta nousi haloo Tallinnassa, jossa Tallinnan kaupungin edustajat ihmettelivät miksei heitä oltu konsultoitu ja Tallinkin suuromistaja Enn Pantkin ehti tuomitsemaan uuden laivan ”vanhaksi kipoksi” ja sen hankkimisen ”mediatempuksi”. Todellinen syy alkujaan suunniteltuun satamavalintaan oli kuitenkin se, että Muugan rahtisatamassa ei ollut tilaa Finbo Cargon kokoisen lautan vaatimille autokentille. Kohu sai lopulta Tallinnan sataman tekemään pikaisesti muutostöitä Muugaan: olemassaolevaa konttien varastointialuetta siirrettiin Finbo Cargon autokentän tieltä ja Muugaan suunniteltujen infrahankkeiden toteuttamista kiirehdittiin. Näin kesäkuun alussa Eckerö Line tiedotti Finbo Cargon liikennöivän sittenkin Muugaan, missä on etuna myös noin 15 minuuttia nopeampi matka-aika.

Kilpailu sai myös uutta laivaa rajusti arvostelleen Tallinkin heräämään: 12.6. alkaen Tallinkin Vuosaari-Muuga -rahtilautalle, vuonna 1972 valmistuneelle Sea Windille, alettiin ottamaan myös matkustajia. Vuosaaren ja Muugan välisessä liikenteessä on näin alkamassa uusi kilpailun aika, sillä Tallinkin edustajat ovat jo aiemmin kertoneet julkisuudessa varustamon seuraavan tavoitteen Megastar 2:n valmistuttua vuonna 2021 olevan Vuosaari-Muuga -linjan uudistaminen.

Finbo Cargo Turun korjaustelakalla Naantalissa kesäkuun alussa. Kuva: Jukka Huotari

Eckerön omistukseen

European Endeavour siirtyi Rederi Ab Eckerön omistukseen 15.5. Liverpoolissa, sai samalla virallisestikin nimen Finbo Cargo ja siirtyi Suomen lipun alle. Muutamaa päivää myöhemmin laiva purjehti Liverpoolista kohti Luonnonmaan telakkaa Naantalissa, jossa se sai kevyen telakoinnin ja maalattiin uuden omistajan väreihin – joskin Eckerö-konsernille tyypilliseen tapaan laivan väritys on uniikki, vaikka värimaailma onkin yhteinen toisen Helsinki-Tallinna -lautta Finlandian kanssa. Eckerö Line -tekstin sijaan laiva sai kylkeensä Finbo Cargo by Eckerö Line -tekstit, ja Finbo Cargo -brändi sai myös omat, erilliset nettisivut osoitteessa www.finbocargo.com.

Matkustajille Finbo Cargolla on tarjolla kahvila, baari, istumasalonki, kioski vastaanoton yhteydessä, sekä hyttejä 214 matkustajalle. Kaikki matkustajatilat sijaitsevat kansilla 7 ja 8. Loimme katsauksen laivan sisätiloihin aiemmassa artikkelissa.

Finbo Cargo tulee suuntaamaan jossain vaiheessa kesäkauden jälkeen uudestaan telakalle, sillä alusta ei nykymuodossaan ole jäävahvistettu ja siten sillä ei voi liikennöidä reitillä talvikuukausina. Ei vielä ole tietoa missä ja milloin telakointi tullaan tekemään, eikä myöskään tullaanko samassa yhteydessä tekemään laajempia muutoksia laivan matkustajatiloihin.

Finbo Cargon lyhyt historia

Finbo Cargo valmistui vuonna 2000 Merchant Ferriesille Astilleros Españolesin telakalta Sevillasta nimellä Midnight Merchant yhtenä viidestä sisaraluksesta. Valmistumisensa jälkeen laiva rahdattiin Norfolklinelle Doverin ja Dunbkerquen liikenteeseen; se kuitenkin säilytti alkuperäisen nimensä. Norfolklinen saatua uudet D-luokan uudisrakenteensa vuonna 2006 rahdattiin laiva Acciona Trasmediterránealle ja se sai uuden nimen El Greco. Jo vuotta myöhemmin El Greco myytiin kuitenkin P&O Ferriesille (joka kuitenkin myi sen heti uudelleen brittiläiselle pankille ja rahtasi laivan takaisin itselleen). Nimellä European Endeavour laiva ehti liikennöidä P&O Ferriesin linjoilla niin Irlanninmerellä kuin Englannin kanaalissakin (sekä olla hetkisen rahdattuna uudelleen Norfolklinelle), kunnes siirtyi Rederi Ab Eckerön omistukseen tänä keväänä.

Tekniset tiedot

Rakennettu: 2000, Astilleros Españoles, Sevilla, Espanja
Tonnisto: 22 152 gt
Pituus: 179,95 metriä
Leveys: 25,00 metriä
Matkustajamäärä: 366
Hyttipaikkoja: 214
Rahtikapasiteetti: 2 000 kaistametriä
Koneet: neljä Wärtsilä-NSD 9L38 dieselmoottoria
Matkanopeus: 22,5 solmua
Huippunopeus: 24 solmua

One thought on “Finbo Cargo liikenteeseen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *