Galleria: tällainen on Eckerön uusi Tallinnan-lautta

European Endeavour nykyasussaan. Kuva: Scott Mackey

Eckerö Linen emoyhtiö Rederi Ab Eckerö ja P&O Ferries vahvistivat maanantaina kaupan, jossa Eckerö ostaa P&O Ferriesin European Endeavour -ropaxlautan (P&O tosin ehti vuotaa tiedon julkisuuteen jo neljä päivää aiemmin ja uutisoimme aiheesta tuolloin tuoreeltaan). Laiva siirtyy Eckerön omistukseen tulevina viikkoina ja aloittaa liikenteen Helsingin Vuosaaren sekä Tallinnan A-terminaalin välillä uudella nimellä ja Suomen lipun alla kesäkuussa. Ennen liikenteenaloitusta laivaan tehdään vain pieniä muutoksia, mutta myöhemmin European Endeavourille on odotettavissa iso telakointi: nykyisellään alusta ei ole vahvistettu jäissä liikennöintiä varten, joten ympärivuotisen Tallinnan-liikenteen tarpeita varten se tarvitsee todennäköisesti vahvistuksia runkoon ja uudet potkurit sekä peräsimet. Alla olevassa galleriassa voi tutustua European Endavourin sisätiloihin sellaisena kuin ne nyt ovat. Luonnollisesti osaa tiloista saatetaan uudistaa jo ennen aluksen liikenteenaloitusta Eckerön laivastossa.

European Endeavourin aula. Kuva: Scott Mackey

Kuva 1 / 6

Nykymuodossaan European Endeavourin aulatilat ovat varsin synkät. Myös oikealla näkyvät nykyiset myymälätilat ovat pienet ja laiva saakin mitä todennäköisimmin isomman myymälän Eckerön liikenteessä. Kuva: Scott Mackey

Enemmän ulko- ja sisäkuvia European Endeavourista voi katsella Scott Mackeyn Flickristä tämän linkin takaa.

Eckerö Linen liikenteessä European Endeavour tulee tekemään kaksi edestakaista matkaa Vuosaaren ja Tallinnan välillä päivässä. Rahdin lisäksi laivaa tullaan markkinoimaan myös esimerkiksi karavaananeille ja muille automatkustajille. Aiemmin Eckerö Line liikennöi kahdella eri tyyppisellä aluksella Helsingistä Tallinnaan vuosina 2003-2013, kun matkustajille suunnatun Nordlandian rinnalla liikennöi ropax-lautta Translandia.

European Endeavourin tekniset tiedot

Rakennettu: 2000, Astilleros Españoles, Sevilla, Espanja
Tonnisto: 22 152 gt
Pituus: 179,95 metriä
Leveys: 25,00 metriä
Matkustajamäärä: 366
Rahtikapasiteetti: 2 000 kaistametriä
Koneet: neljä Wärtsilä-NSD 9L38 dieselmoottoria
Matkanopeus: 22,5 solmua
Huippunopeus: 24 solmua

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *